Annen kirjaprojekti 📚

Käsikirjoitukseni on nyt siinä pisteessä, että ensimmäisen luvun eka versio on valmis. 🙌 Tämä on iso juttu siksi, että pääsen piakkoin kirjoittamaan seuraavasta henkilöstä ja se tuo tekemiseen ihan uudenlaista intoa ja puhtia.  Vaikka tämä on minulle iso merkkipaalu, ei ole syytä innostua liikaa. Lukuja on tulossa näillä näkymin vielä 7–8 lisää eli rappusia on kivuttavana aika monta kerrosta.  Lisäksi kyse on vasta ekasta versiosta, ja jokainen työkseen kirjoittava tietää, ettei se vielä tarkoita valmista. Jotta tähän asti ollaan päästy, on se tietysti vaatinut aika monta tuntia kirjoittamista ja ajatustyötä. Mutta jotta tekstistä tulee mahdollisimman hyvää, pitää se panna hetkeksi sivuun omista ajatuksista ja mielellään pyytää tekstistä kommentteja joltain ulkopuoliselta.  Miksi antaisin kenenkään kommentoida keskeneräistä tekstiä? Kirjoittaminen on parhaimmillaan todella intensiivistä ja ajatuksia hallitsevaa toimintaa. Mitä enemmän keskittyy samaan tekstiin ja uhra...

Virallisesti kirjaprojektini alkoi syyskuun lopulla. Silloin kerroin siitä julkisesti ja aloin päivittäin tehdä asioita sen edistämisen eteen, kuten lopetin päivätyöni markkinointitoimistossa.  Olin kuitenkin tehnyt ajatustyötä kirjaani varten jo touko-kesäkuusta lähtien, jolloin juoni ja rakenne alkoivat rakentua mielessäni. Tein tuolloin jotain muistiinpanoja, mutta enemmän pohdiskelin henkilöitäni ja mikä on heidän roolinsa tarinassa. Niinpä ajattelin – nyt jälkikäteen ajateltuna aika naiivisti – että syyskuussa alan kirjoittaa sisältöä ja sitten etsin täydentävää tietoa sitä mukaa, kun sitä kaipaan. Toki tiesin, että tarvitsen tietoa paljon. Mutta en sitä, miten paljon sitä tarvitsin jo heti ensi riveistä alkaen.  Aika pian nimittäin huomasin, että ennen kuin pystyisin sukeltamaan sisään vuonna 1900 syntyneen nuoren naisen ajatuksiin, tuli minun perehtyä paremmin vuosiin 1917 ja 1918.  Aikaisemmassa bloggauksessani totesin, että ihminen on aina ollut samanlainen j...

Kuten viime bloggauksessa kerroin, olen nyt muutaman kerran osallistunut proosan kirjoittajapiiriin , josta haen vertaistukea ja lisää vinkkejä kirjoittamiseen. Viimeksi meillä oli kotitehtävänä kehitellä henkilöhahmo, jolla on jokin pelko ja laittaa tämä kohtaamaan oma pelkonsa. Tekstin pituus oli kaksi liuskaa.  Käytin harjoituksessa apuna oman käsikirjoitukseni henkilöä, joka kohtaa yhden pelkonsa matkalla vankileirille. Harjoituksen myötä jouduin miettimään henkilöhahmoani aiempaa syvemmin, mikä oli tosi hyvä asia.  Olin aikaisemmin ajatellut, että minun on helppoa kirjoittaa, koska olin miettinyt henkilölle tapahtuvia asioita paljon. Totuus oli kuitenkin toinen. Olin pohtinut, mitä hänelle tapahtuu , en kuitenkaan sitä, millainen hän on ja miten hän reagoi asioihin . Toki olin pohtinut joitain asioita, mutta en tarpeeksi syvällisesti: mistä henkilö unelmoi, mitä hän pelkää, miten hän ajattelee – eli miten hän tuntee ja millainen hän todella on ihmisenä. Nyt jouduin ...