Hyvä kirja vaatii hyvän taustatyön

Virallisesti kirjaprojektini alkoi syyskuun lopulla. Silloin kerroin siitä julkisesti ja aloin päivittäin tehdä asioita sen edistämisen eteen, kuten lopetin päivätyöni markkinointitoimistossa. 

Olin kuitenkin tehnyt ajatustyötä kirjaani varten jo touko-kesäkuusta lähtien, jolloin juoni ja rakenne alkoivat rakentua mielessäni. Tein tuolloin jotain muistiinpanoja, mutta enemmän pohdiskelin henkilöitäni ja mikä on heidän roolinsa tarinassa. Niinpä ajattelin – nyt jälkikäteen ajateltuna aika naiivisti – että syyskuussa alan kirjoittaa sisältöä ja sitten etsin täydentävää tietoa sitä mukaa, kun sitä kaipaan. Toki tiesin, että tarvitsen tietoa paljon. Mutta en sitä, miten paljon sitä tarvitsin jo heti ensi riveistä alkaen. 

Aika pian nimittäin huomasin, että ennen kuin pystyisin sukeltamaan sisään vuonna 1900 syntyneen nuoren naisen ajatuksiin, tuli minun perehtyä paremmin vuosiin 1917 ja 1918. 

Aikaisemmassa bloggauksessani totesin, että ihminen on aina ollut samanlainen ja tuntee samoin, oli kyse sitten vuodesta 2020, 1920 tai 220. Mutta näihin tunteisiin vaikuttaa väkisinkin se aika, jossa ihminen elää: hänen yhteiskunnallinen asemansa, normit, lait, taloudellinen tilanne, kansalaisuus ja monet muut ympäröivät asiat, joihin ihminen harvemmin itse voi vaikuttaa. 

Jotta tarinani olisi uskottava ja henkilöiden toiminta edes jossain määrin loogista, olen joutunut tekemään runsaasti taustatyötä selvittääkseni juuri näitä tiettyyn aikaan liittyviä asioita. 

Mitä minä sitten en tiennyt?

Huomasin pian, etten tiennyt viime vuosisadan alusta Suomessa juuri mitään. Ihan oikeasti, en mitään. 

En tiennyt, millaista kieltä henkilöhahmoni käytti. Keitä hän teititteli, keitä sinutteli. Miten paljon hänen puheessaan kuului murre? Miten hän viesti samassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien kanssa, entäpä työpaikallaan? Millaista kaiken kaikkiaan oli vuorovaikutus eri yhteiskuntaluokkien välillä?

En tiennyt, millaista ruokaa tuolloin tarjottiin. Entä millaisista astioista sitä syötiin ja juotiin? Millaisia ruoanvalmistusastioita oli työläiskodissa, porvarikodissa, punakaartin ruokalassa?

En tiennyt ylipäänsä, millaisia tuon ajan kodit olivat. 

En tiennyt, miten pikkupaikkakunnalla liikuttiin paikasta toiseen. Kuinka monella oli hevonen? Oliko mitään julkista liikennettä? 

En tiennyt, mitä teitä oli jo olemassa ja kauanko matka lasitehtaan asuinalueelta varuskunta-alueelle kesti. 

En tiennyt, millaisia alusvaatteita ja kuukautissuojia tuolloin käytettiin. 

En tiennyt, millaista musiikkia kuunneltiin, ja mistä sitä kuunneltiin. Entä kuka sitä soitti ja missä?

En tiennyt, millaisilla aseilla tuolloin ammuttiin ja etenkään en tiennyt mitään aseista ylipäänsä. 

Ja jotta kirjoittaminen ei olisi liian helppoa, on myös paljon varsinaisesti tiettyyn aikakauteen liittymättömiä asioita, joista olen tarvinnut tietoa. Tällaisia ovat olleet esim. laulajan äänialaan, loiseläimiin ja armeijasanastoon & -käytäntöihin liittyvät yksityiskohdat. 

Mistä tietoa löytyy?

Ensimmäinen tietolähteeni on tietysti Google. (Tässä välissä kumarran pääni maahan asti kunnioittaakseni kaikkia niitä kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet kirjansa ennen hakukoneita.) Googlen kautta olen löytänyt tieni mm. Helsingin Sanomien ja YLEn materiaaleihin, jotka ovat käsitelleet vuoden 1918 tapahtumia. (Jos tapahtumat kiinnostavat, niin huikkaa tuolla kommenteissa tai somessa. Voin antaa vinkkejä, mistä voi aloittaa.)

Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisen kuvan Google minusta hakuhistoriani perusteella on muodostanut, sen verran sekalaista settiä siellä varmasti on. Olen viime viikkoina lukenut mm. suomalaistetuista sukunimistä, kirppujen käytöksestä, Hämeessä huhtikuussa laulavista pikkulinnuista ja 1900-luvun alussa käytetyistä kuukautissuojista.

Googlen lisäksi olen tietysti perehtynyt joihinkin teemoihin ja aihealueisiin paremmin. Apuna ovat toimineet romaanit ja tietokirjat, Youtube-videot, dokumentit ja elokuvat. Olen katsonut mm. elokuvat Täällä Pohjantähden alla, Käsky ja Tammisunnuntai 1918. Jos lukemani kirjallisuus kiinnostaa enemmän, niin katso kirjallisuuslistani vuoden 1918 tapahtumista.

Kaikkea tietoa ei kuitenkaan saa vain lukemalla ja katsomalla. Joskus pitää päästä itse kokemaan. 

En ole koskaan käsitellyt asetta, joten minun oli vaikeaa kuvailla, miltä sisällissodan aikana yleisessä käytössä ollut kivääri tuntuu kädessä. Niinpä otin yhteyttä Suomen Metsästysmuseoon ja pääsin kuin pääsinkin kokemaan tämän itse. Minua varten oli arkistosta kaivettu Mosin Nagant M91 ja myös sitä vastaava japanilainen kivääri. Sain kokeilla, paljonko ase painaa,  miltä tuntui pyöritellä sitä kädessä ja tähdätä sillä. Sain ihmetellä myös aseeseen sopivaa patruunaa luoteineen. 

Sen lisäksi, että sain käytännössä pitää kädessäni tuon ajan asetta, sain vastauksia lukuisiin kysymyksiin:

• Miten kivääri toimii?

• Miten pitkä on sen kantama?

• Miten kova ääni siitä lähtee?

• Miten kiväärillä tähdätään?

• Miten usein ase pitää purkaa ja koota?

• Miksi se puretaan?

• Onko säällä vaikutusta toimintaan?

• Millaista jälkeä osuma tekee? 

Tämä kokemus oli todella tärkeä ja tuuppasi minua isosti eteenpäin jumikohdassa, joka oli syntynyt puhtaasta tietämättömyydestä.

Toinen mielenkiintoinen kokemus oli, kun pääsin kasarmialueelle katsomaan vankileirirakennuksia livenä. Teoksessa Riihimäen varuskunnan historia I, 1909–1939, on kartta paikallisesta vankileiristä, ja mitä missäkin rakennuksessa tuolloin oli. Vaikka voin tietysti käyttää taiteellista vapautta alueen kuvaamisessa, ja jossain määrin sitä on pakkokin käyttää, oli hienoa päästä käytännössä katsomaan, miten isoja esimerkiksi vankien majoitusrakennukset käytännössä olivat. 

Eihän ympäristö enää ole lainkaan samanlainen kuin sata vuotta sitten, mutta rakennukset sijaitsevat yhä alkuperäisillä paikoillaan eikä niiden ulkomuoto ole merkittävästi muuttunut. On aina eri asia nähdä asiat livenä kuin vanhoista mustavalkokuvista, ja paikan päällä on helpompaa hahmottaa etäisyyksiä. Siksi oli hienoa, että pääsin kasarmivierailulle. 

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että olen todella iloinen siitä, miten hienosti kysymyksiini on suhtauduttu. Molemmat tähän mennessä tekemäni vierailut ovat järjestyneet hetkessä ja minuun on suhtauduttu erittäin asiallisesti, vaikka olen varmaan kysellyt erikoisiakin kysymyksiä. 

Tässä siis tilanne tällä hetkellä: vähän olen (itse luomastani) aikataulusta jäljessä, mutta se ei vielä tässä vaiheessa ole ongelma. Kaikki kirjani luvut eivät vaatine yhtä paljon taustatyötä, joten saanen kirittyä aikataulua kiinni ensi vuoden puolella. Osa kuitenkin vaatii paljon uuden oppimista ja siksi olenkin jo muutaman päivän ajan aloittanut hieman etukenossa seuraavaan ajanjaksoon perehtymisen. 

Työn alla on mm. Anu Heiskasen väitöskirjaan perustuva kirja Salateitse Saksaan. Hitlerin valtakuntaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset. Ja kunhan olen lukenut loppuun Leena Landerin Käskyn, tartun Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -teokseen, joka Finlandia-ehdokkuudestakin jo tunnetaan. 

Aika siistiä tämä kirjan kirjoittaminen, pakko sanoa. 😍