Miten kirjalle kirjoitetaan mukaansatempaava aloitus? ✨

Saimme tällä viikolla kirjoituskurssilta herkullisen kotitehtävän: meidän pitää analysoida lempikirjamme aloitusta ja pohtia, miksi aloitus on hyvä. Tehtävä on ajankohtainen, sillä olen viime aikoina miettinyt paljon oman kirjani alkua ja sitä, miksi joku kirja nappaa mukaansa suunnilleen ekalta sivulta alkaen ja joku muu taas käynnistyy hitaasti kuin kilpikonnan aamujumppa. 

Niin kuin aika monella lukijalla, ei minullakaan ole mitään yksi ylitse muiden -kirjaa, johon olisin voinut helposti tarttua. Niinpä tähyilin tovin kirjahyllyä ja nappasin sieltä muutaman kirjan, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen ja ovat top 10 -listallani tai ainakin lähellä sitä.

Tässä kirjat, joita lähdin tutkailemaan: 

✨ Stephen King: Hohto

✨ Lionel Shriver: Poikani Kevin

✨ Tommi Kinnunen: Lopotti

Saimme ohjeeksi analysoida erityisesti seuraavanlaisia asioita: 

• Miten päähenkilö ja / tai keskeiset henkilöt esitellään?

• Mitä tapahtumien ajasta ja paikasta kerrotaan?

• Onko selvää, mitä päähenkilö haluaa tai tavoittelee?

• Mistä syntyy fiilis, että haluan lukea kyseisen kirjan?

Kerron nyt mahdollisimman lyhyesti, millainen aloitus kussakin kirjassa on. Mielelläni olisin kirjoittanut jokaisesta kirjasta vaikka oman esseensä, mutta koska se ei nyt ole tarkoitus, jää paljon myös sanomatta. Mielelläni toki jatkan keskustelua kommenteissa tai somessa eli saa nakata viestiä, jos kirjan aloitus kiinnostaa enemmän. 

✨ Stephen King: Hohto

Halusin tarkastella Hohtoa kahdesta syystä. Stephen King on aikoinaan ollut yksi lempikirjailijoistani ja Hohto on yhä lempikirjojani. Tämän lisäksi King on varmasti yksi maailman tunnetuimpia kirjailijoita, jonka kirjoista on tehty lukuisia elokuva- ja TV-sarja-sovituksia. (Ikävä kyllä suurin osa niistä on roskaa. Todennäköisesti siksi, ettei niihin ole pystytty konstruoimaan samaa henkeä mitä Kingin kirjoissa on.) Kingillä on taito vangita lukija mielenkiinto ja toki minua kiinnostaa, miten hän sen tekee. 

Hohdon juonen tuntee varmaan jokainen, joka on tietää mitään kauhuleffoista tai Kingin tuotannosta. Päähenkilö on viinaan menevä kirjailija Jack Torrance, joka muuttaa talveksi syrjäiseen hotelliin talonmieheksi. Mukaan tulevat hänen vaimonsa Wendy ja 5-vuotias poika Danny, joka “hohtaa” – eli omaa yliluonnollisia kykyjä. Hotellilla on synkkä menneisyys ja totaalinen eristyneisyys sekoittaa Jackin pään ja asettaa muun perheen hengenvaaraan. 

Kirja alkaa tilanteesta, jossa Jack tapaa hotellin johtajan ennen työpaikan vastaanottamista. Johtajasta, Stuart Ullmanista, luodaan vastenmielinen mielikuva heti ensimmäisellä rivillä. 

“Jack Torrance ajatteli: Tärkeilevä pikku nilkki.”

Vaikka Ullman ei (muistaakseni) ole millään lailla olennainen henkilöhahmo, käytetään hänen kuvailemiseensa useita rivejä. Kuvailu kertoo kuitenkin todellisuudessa enemmän Jackistä kuin Ullmanista, sillä kuvaukset ovat Jackin mietteitä miehestä. Kingillä onkin tapana sujauttaa kerrontaan henkilöidensä ajatuksia, jotka usein kertovat heistä ja/tai ympäristöstä jotain. 

“Ullman sipaisi ullakon pohjapiirroksen syrjään ja työnsi pinkan pohjalle. 

- Overlookissa on sata ja kymmenen vierassijaa, hän sanoi kuin luennoitsija. - Kolmekymmentä niistä, kaikki sviitit, ovat täällä kolmannessa kerroksessa. Kymmenen lisäsiivessä (yksi niistä presidentinsviitti), kymmenen keskellä, muut kymmenen itäsiivessä. Kaikista niistä avautuu suurenmoisia maisemia. 

Voisit sentään säästää minua tuolta myyntikerskalta.

Mutta hän pysytteli hiljaa. Hän tarvitsi paikan.”

Jackin kärsimättömyys ja inho hotellin johtajaa kohtaan paljastuu hänen ajatuksistaan. Hänestä mies on ylimielinen nilkki ja kerskailija. 

Mutta ei Jack itsekään vaikuta miltään pyhimykseltä. Hänen luonteesta maalataan jo ensimmäisillä sivuilla tarkka kuva. 

Hän on äkkipikainen ja kärsimätön, todennäköisesti myös aggressiivinen. (“Jackin kädet kouristuivat toisiinsa sylissä, puivat ja hikosivat. Tärkeilevä pikku nilkki, tärkeilevä pikku nilkki, tärkeilevä -- .”) 

Hän kuvailee itseään sivistyneeksi mieheksi ja suhtautuu ylimielisesti kouluttamattomiin ihmisiin. (“ - Oppimaton typerys on erityisen altis mökkihöperyydelle aivan samoin kuin on altis ammuskelemaan korttipelissä tai tekemään ryöstön pelkästä päähänpistosta.”) 

Myös Jackin alkoholismi – ja se, ettei hän enää juo – otetaan esille varhaisessa vaiheessa. 

Lauseet hän pysytteli hiljaa ja hän tarvitsi paikan kertovat Jackin tilanteesta. Hän haluaa ja tarvitsee tämän työpaikan. Yksi Ullmanin vuorosanoista paljastaa, että Jack on työskennellyt opettajana ja että hän oli menettänyt malttinsa. Tätä maltin menetystä ei kuitenkaan avata enempää, mikä tietysti herättää lukijan mielenkiinnon. 

Lue lisää 👉🏼 “Kertoisitko mulle, mikä on dialogin funktio proosassa?” “No, kyllähän mä kerron”

Ullman varmistaa Jackiltä moneen otteeseen, ymmärtävätkö mies ja tämän perhe, mikä heitä odottaa. Ullman kuvailee hotellin eristyneisyyttä ja sen historiaa, sekä kaiken kaikkea itse hotellia ja sen kokoa. Ullmanin kuvaukset Jackin edeltäjästä, mielensä menettäneestä talonmiehestä joka tappoi perheensä, lähinnä ärsyttävät Jackiä. Lukija tietysti haistaa jo tässä kohtaa edessä olevan tragedian. 

(Sivuhuomautus: Hohto noudattaa muuten aika hyvin perinteistä tragedian kaarta: Lukija ymmärtää jo lähtötilanteessa, mitä tulee tapahtumaan, mutta päähenkilö ei tietenkään itse näe tätä. Sitten edetään hitaasti kliimaksiin, joka on Jackin pimahtaminen. Ja tämän jälkeen alkaa hurja alamäki, jossa kyytiä saavat sekä vaimo että lapsi.)

Mitä tulee tapahtumien aikaan, saadaan siitä useampikin viittaus. Kirjan ensimmäisillä sivuilla lainataan TV-mainosta ja puhutaan puhelimista, radiopuhelimista ja helikoptereista. Lisäksi hotellin historiakatsauksessa mainitaan 1970-luku, mikä ajoittaa romaanin tapahtumat sinne tai sen jälkeiseen aikaan. (Kirja on julkaistu alkuperäiskielellä ensimmäisen kerran 1977.)

Luettuani Hohdon ensimmäisen luvun (yhdeksän sivua) täytyy sanoa, että King osaa hommansa ja että aloitus on erittäin onnistunut: siinä kerrotaan, millainen ihminen on Jack Torrance. Myös tapahtumapaikasta eli hotellista kerrotaan paljon ilman, että lukija kokisi lukevansa myyntiesitettä. Ennen kaikkea aloitus onnistuu herättämään mielenkiinnon. Lukija haluaa nähdä, mitä Jackille ja hänen perheelleen käy – ja miten tragedia etenee.

✨ Lionel Shriver: Poikani Kevin

Halusin tarkastella Poikani Keviniä siksi, että muistan sen alun olleen todella hyvä. Löysin kirjan joskus vuosia sitten kirjakaupan alelaarista pilkkahintaan. Sekä kirja että sen kirjoittaja olivat tuolloin minulle outoja ja lukaisin siksi ekan sivun. (Teen niin usein ennen ostopäätöstä, jos kirjailija ei ole minulle tuttu.) 

Poikani Kevinin aloitus vakuutti saman tien, ja kirja lähti mukaani. Ja se oli niin hyvä, että tämän kirjan jälkeen luin myös muut Lionel Shriverin suomennetut kirjat. 

Poikani Kevinissä äiti kertoo poikansa tarinan. Poikansa, joka saa alkunsa pitkällisen harkinnan ja suunnittelun jälkeen, ja joka ei ole ihan sitä, mitä äiti oli tilannut. Kevin on vaikea käsitellä eikä suostu vastaanottamaan äitinsä rakkautta. Päinvastoin äidistä tuntuu, että Kevin halveksii kaikkia rakkaudenosoituksia, ja etenkin omia vanhempiaan. 

Miten kirja sitten alkaa? 

“8.11.2000

Rakas Franklin

En oikein tiedä, miksi haluan kirjoittaa sinulle pienestä vastoinkäymisestä, jonka koin tänään iltapäivällä, mutta nyt kun emme enää ole yhdessä taidan surra kaikkein eniten sitä, etten voi enää selostaa töistä palattuani päivän sattumuksia sinulle kuin kissa, joka laskee pyytämänsä hiiret isäntänsä jalkojen juureen.”

No niin, siinähän on sitten tietoa jo vaikka kuinka paljon: Olemme 2000-luvulla, tarinaa kertoo Franklinin (entinen?) puoliso, joka ei jostain syystä enää ole Franklinin kanssa. Lukija kiinnostuu heti: Miksi Franklin ja hänen puolisonsa eivät ole yhdessä? Ovatko he eronneet? Miksi? Miksi Franklinin (entinen?) puoliso yhä kirjoittaa Franklinille?

Tässä on vasta kirjan ensimmäiset rivit ja jo nyt tekee mieli lukea lisää. 

Ensimmäisellä sivulla kerrotaan lisää kirjeen kirjoittajasta, joka paljastuu luvun lopussa olevansa nimeltään Eva, Eva Khatchadourian. Hän on matkustellut paljon, koska “avioliittomme alkuaikoina kerroin tietenkin sinulle Lissabonin ja Katmandun kaltaisista kaukaisista paikoista”. 

Muutaman rivin päässä tästä kerrotaan, että Eva on kohdannut vastoinkäymisensä New Yorkin osavaltiossa, Nyackin supermarketissa – jonne hän menee ainoastaan pakon sanelemana silloin, kun “muonavarastoni alkavat huveta”. 

Tarinan tapahtuma-ajan ja -paikan lisäksi selviää nopeasti, että Evalle on vaikeaa käydä kaupassa ja että hän pakottaa oikaisemaan ryhtinsä, ettei tuntisi itseään niin nöyryytetyksi. 

Miksi? Mitä ihmettä hänelle on tapahtunut, jos kaupassa käyminen on noin vastenmielistä ja ennen kaikkea nöyryyttävää? 

Entä mitä on tapahtunut lihoneelle ja homssuiselle naiselle, johon Eva törmää kaupassa? Ja mitä Eva tarkoittaa sanoessaan seuraavaa? 

“- - jotkut naiset varovat lihomasta ja pukeutuvat huolitellusti pikemminkin pärjätäkseen tyttärelleen kuin miellyttääkseen puolisoaan, ja meidän takiamme tällä nimenomaisella naisella ei ole enää motivaatiota pysytellä solakkana ja eleganttina.” 

Miksi Eva pakenee naista kaupassa ja ottaa ennemmin riskin, että hänen lompakkonsa varastetaan kuin antaa naisen nähdä hänet? 

Miksi Eva ei anna kassahenkilön vaihtaa kananmunapakettia, jonka kaikki munat on rikottu? Ja miksi ne on rikottu?

Miksi Evasta tuntuu, että kassa tietoisesti tekee numeron hänen sukunimestään? 

Shriver onnistuu kuvailemaan Evan kauppareissun niin oudoksi – ilman, että siinä on mitään yliluonnollista tai epäuskottavaa –, että lukijan on suorastaan pakko jatkaa lukemista. Kysymykset eivät kuitenkaan lopu vielä. 

Pari sivua myöhemmin Eva kuvailee, miten hän myi heidän talonsa ja sai siitä kolme miljoonaa, ja että sen jälkeen kun hän oli maksanut lakimiehelle, olisi rahaa jäänyt vielä pienen asunnon ostamiseen. Silti hän asuu ikävässä ja rikkinäisessä vuokra-asunnossa, jossa “vaara vaanii kaikkialla”. 

Ja tällaisia kysymyksiä herää lisää sivu sivulta, rivi riviltä. Eva syö ja elää askeettisesti. Hän ei ota vastaan harvoja illalliskutsuja ulkomailla asuvilta ystäviltä, jotka “eivät tiedä, mitä on tapahtunut”. Sen sijaan hän syö joka ilta tismalleen samaa ruokaa, vaikka on aikaisemmin nauttinut matkustelusta ja erilaisissa ravintoloissa syömisestä. 

Vähitellen paljastuu, että Kevin on tehnyt jotain kamalaa, ja että Eva on joutunut tämän teon takia yhteisönsä silmätikuksi. Hänen (kolmen miljoonan dollarin öky-)talonsa sotketaan punaisella maalilla ja lehdet kuvailevat häntä uhittelevaksi ja hyytäväksi. Itse hän sanoo pidätelleensä kyyneleitä. 

En halua sen enempää spoilata sisältöä, jos et ole lukenut kirjaa tai katsonut siitä tehtyä elokuvaa (joka poikkeuksena moniin muihin kirjoista tehtyihin leffoihin on todella onnistunut). Mutta sen sanon, että jos tässä luettelin monta ilman vastausta jäänyttä kysymystä, niin niitä on kirjan ensimmäisessä luvussa tuplasti enemmän. Enkä keksi, miten kirjan aloituksesta voisi enää tehdä paljon tätä kiinnostavampaa. 

Hienoa Shriverin aloituksessa on tietysti sekin, ettei se ainoastaan herätä kysymyksiä vaan myös kertoo olennaisia asioita kirjan päähenkilöstä Evasta. 

Lue lisää 👉🏼 Miten henkilöhahmo rakennetaan? 👩

✨ Tommi Kinnunen: Lopotti

Kolmanneksi kirjaksi valitsin Tommi Kinnusen Lopotin. Oikeasti olisin halunnut tarkastella Kinnusen uusinta kirjaa Ei kertonut katuvansa. Se nyt vaan sattui olemaan lainassa, joten otin sitten käsittelyyn Lopotin, joka löytyi hyllystä. 

Lopotti on itsenäinen jatko-osa Kinnusen esikoisteokselle Neljäntienristeys. Kirja kertoo kahdesta henkilöstä, sokeainkouluun lähetetystä Helenasta ja hänen veljenpojastaan Tuomaksesta. Helenan tarina sijoittuu 1950-luvulle ja Tuomaksen 1990-luvulle (muistaakseni). 

Kirja alkaa kirjeellä, jonka on allekirjoittanut Isä. Mutta kuka tämä isä on ja kenelle kirje on osoitettu? Kirjettä lukemalla selviää vain, että se on kirjoitettu vielä syntymättömälle lapselle ja lapsen äidiltä salaa, “sillä muuten minua kutsuttaisiin tunteelliseksi hölmöksi”. 

Lukijaa alkaa tietysti kiinnostaa, kuka isä on ja kuka on tämä syntymätön lapsi. Ja miten kirje liittyy heidän myöhempiin vaiheisiinsa? Miksi kirja alkaa tällä kirjeellä? Kertooko se jotain isän ja lapsen suhteesta? Jotain jonka ymmärtää vasta, kun on lukenut kirjeen? 

Tämän jälkeen alkaa kirjan ensimmäinen osa, ja sen ensimmäinen luku on nimeltään Kartanon varhaisemmat vaiheet. Siinä kerrotaan, mistä Kusikosken kartano oli saanut nimensä. (Ruotsin kuningas oli 1700-luvulla virtsannut koskeen ja antanut tätä toimitusta seuranneelle palveluspojalle kartanon, jolle tämän piti antaa kuninkaasta kertova nimi.) 

Myöskään nämä kolme sivua eivät aina lukijalle hajuakaan sisällöstä. Pitää siis jatkaa eteenpäin. Onneksi teksti on keveää eikä siksi turhauta, vaikkei tarinaan ole vielä kunnolla päässyt sisälle. Kolmannella yrityksellä sitten onkin parempi tuuri. 

Ensimmäisellä sivulla esitellään Helena, hänen pikkuveljensä Johannes ja heidän äitinsä ja Maria-mummunsa. Jos on lukenut Neljäntienristeyksen, ovat kaikki jossain määrin tuttuja hahmoja. (En enää muista, olivatko lapset mukana siinä, Maria ja hänen tyttärensä Lahja ainakin olivat.) 

Helena ei tiedä, missä he ovat, ja mummu kertoo heidän olevan “junavaunussa, sellaisessa jolla kuljetetaan hiekkaa sakemannien sotaa varten rakentamalla rautatiellä”. Mummun vastaus kertoo, että tarina sijoittuu 1940-luvulle, mahdollisesti sota-aikaan ja todennäköisesti Suomeen. He ovat junavaunussa siksi, että äiti haluaa ottaa siitä kuvan. 

Jo ensiriveiltä selviää, ettei Helena näe samoin kuin muut. Pari sivua myöhemmin todetaan, että “isä on kertonut, että olen nähnyt vauvana vaikka mitä ennen kuin tulin kipeäksi, mutta minä en muista”. Helena on siis sokeutunut sairauden seurauksena. Helenan sisäinen puhe on sen verran lapsekasta, että voi päätellä hänen olevan vielä lapsi. Hän on kuitenkin jo sen verran iso, että voi huolehtia pikkuveljestään, joka on niin pieni, ettei vielä osaa kaikkia sanoja. Ja on hänellä isosisko Annakin, joka kuitenkaan ei ole mukana kohtauksessa.

Äidistä kerrotaan, ettei hän ole koskaan käynyt kuin Oulussa. Ollaan siis jossain Pohjois-Suomessa, jossain, mistä katsottuna etelä on jossain kaukana, missä on erilaista kuin “täällä”. Eikä siellä ole käynyt kuin mummu, joka “on mennyt junan kyydillä silloin, kun oli kätilöiden koulussa isossa kivitalossa niin kaukana etelässä, että sen takana on vain meri”. 

Paljon asioita kerrotaan sen kautta, mitä Helena kuulee: Mummu ontuu kävellessään, Helena erottaa mummun kävelyn äidin askeleista äänen perusteella. Isä puhisee ja pitää narisevaa ääntä kiskoessaan lomilla sänkyään pois kamarista äidin sängyn vierestä. Isä on siis rintamalla eikä halua nukkua vaimonsa vieressä – miksi ei?

Ensimmäinen luku päättyy siihen, kun äiti suuttuu siitä, että mummu sanoo heidän asuvan Lopotissa. Mutta miksi hän suuttuu? Mitä pahaa on paikannimessä? Mikä on Lopotti, jota Helenakaan ei tunnista? 

Tykkään tosi paljon Kinnusen tavasta kirjoittaa. Hän kertoo paljon vähin sanoin ja eleettömästi. Silti lukeminen on helppoa ja tarina alkaa kiinnostaa saman tien. Vaikka ensimmäisessä luvussa ei tapahtunut paljonkaan, antoi se tietoa henkilöistä sekä tapahtuma-ajasta ja -paikasta. Vähän epäselväksi jäi se, mitä Helena haluaa tai tavoittelee. Toisaalta luku oli aika lyhyt eikä tietoa jäänyt kaipaamaan, vaikka sitä oikein etsinkin. 

Mikä lumoaa lukijan?

Vanhana nörttinä olen nyt tehnyt aika paljon ylimääräistä hommaa, sillä tehtävänanto sisälsi vain yhteen kirjaan tutustumisen. Halusin kuitenkin tarkastella erilaisia kirjoja ja uskon oppineeni enemmän kuin jos olisin lukenut vain yhden aloituksen. 

Omat oppini ovat nämä: 

1️⃣ Kerro päähenkilöstä (ja muista keskeisistä henkilöistä) alussa riittävästi. Tee heistä kiinnostavia, luo heistä aitoja ja uskottavia ihmisiä. Heidän ei tarvitse olla kiiltokuvahahmoja, vaan heillä voi olla myös ikäviä piirteitä.

2️⃣ Ankkuroi tapahtumat johonkin aikaan ja paikkaan. Aina ei tarvitse aloittaa kirjeellä, joka sijoitetaan Riihimäelle ja heinäkuulle 2020, mutta jonkinlaiset vinkit auttavat lukijaa rakentamaan päässään oikeanlaista maailmaa. 

3️⃣ Vihjaa jotenkin tulevaan tai menneeseen ja tiputtele johtolankoja. Houkuttele lukija kiinnostumaan ja sitä kautta lukemaan lisää. Tämän voi tehdä esim. ripottelemalla tietoa henkilöiden ajatusten tai dialogin avulla.

Ja nyt kun vinkit on kirjattu, voinkin alkaa pohtia, miten toteutan niitä omassa aloituksessani. Paljon on vielä tekemistä, mutta tärkeintä lienee se, että itse näen tekstini puutteet. 

Ja jos sinussa asustelee samanlainen lingvistinörtti kuin minussa, suosittelen kokeilemaan tätä harjoitusta! Ota edes yksi kirja, josta olet oikeasti tykännyt, ja lue sen ensimmäinen luku tai muutama ekaa sivua. Se on paitsi kiinnostavaa, myös hyödyllistä erityisesti kirjoittajalle. Ja oli muuten hauskaa lukea uudestaan aloituksia, jotka ovat joskus – jopa kymmeniä vuosia sitten – vieneet minut mukanaan huippuhyvään tarinaan.