Suurimmat syntini proosan kirjoittajana – ja miten olen päässyt niistä eroon?

  Kuva: Jaime Dantas / Unsplash

Olen ollut kirjoittajavapaalla kohta kahdeksan kuukautta. Olen näiden kuukausien aikana oppinut todella paljon kirjoittamisesta. Apuna tässä ovat olleet suora palaute esilukijoilta sekä käymäni kirjoittajakurssit. 

Olen tunnistanut, että minulla on ollut kaunokirjallisuuden kirjoittajana kaksi isoa heikkoutta: olen kuvaillut liian vähän ja olen kertonut liian nopeasti. Käyn nyt läpi, mitä nämä tarkoittavat ja miten olen korjannut tekemistäni. 

Näytä, älä kerro ☀️

Yksi tärkeimmistä oppejani on ollut se, että minun ei pidä niinkään kertoa, vaan kuvailun avulla näyttää lukijalle se, mistä haluaisin kertoa.

Kaunokirjallisuudessa on usein kyse tunteiden herättämisestä ja siitä, että luodaan fiktiivisestä maailmasta mahdollisimman uskottava kuva. Tässä auttaa se, että lukija voi itse kuvitella tuoksut, värit, maut ja äänet. Kun näitä kuvaillaan, pääsee lukija sisään tarinan maailmaan. Se ei ole mahdollista, jos vain kerrotaan, että Helmi haistaa vastaleikatun ruohon tuoksun, eikä kuvailla, millainen tuoksu on. 

Tätä voi olla vaikea ymmärtää ilman esimerkkiä, niin tässäpä sellainen. 

Näin kerrotaan: 

On aurinkoinen kesäpäivä, tuulee vähän. Helmillä on pitkät hiukset ja päällään hame. Naapurin poika leikkaa ruohikkoa. Pojalla on saappaat jalassa ja päässään kuulokkeet. Helmin pihassa on pitkä nurmikko. 

Näin näytetään sama asia: 

Valo on kirkasta ja pehmeää, ja Helmin posket punoittavat lämmöstä. Hänen hameensa helma pöllähtää ilmaan ja tavallisesti selkää pitkin valuvat suortuvat pyrkivät tuulen mukana silmille. Ruohonleikkuri säksättää tien toisella puolella. Poika työntää sitä saappaat jalassaan. Molemmin puolin päätä olevat valtavat kuulokkeet saavat hänet näyttämään isolta kärpäseltä. Helmi vetää nenäänsä vastaleikatun ruohon kirpeää raikkautta, ja astuu ruohikolle. Se kutittaa varpaita ja jalkapohjia, ja etenkin nilkkojen sisäosia, joihin yksittäiset ruohot ojentavat kärkiään. Jalka uppoaa pehmeään vihreyteen, varpaista näkyy vain tyvi.

Tässä toinen esimerkki. 

Näin kerrotaan: 

Laurilla oli huono kunto eikä hän jaksanut nousta rappusia ylös.

Näin näytetään sama asia: 

Lauri pysähtyi rappujen alle, ja huokaisi. Hän otti kymmenen askelta, huohotti jo niiden jälkeen. Hänen sydämensä hakkasi ja kasvot alkoivat punottaa. Lauri pysähtyi ja yritti tasata hengitystään. Hikitippa tipahti otsalta maahan. Matka näytti pitkältä, vielä kymmenen lisää. Ja sitten vielä kymmenen niiden jälkeen. 

Esimerkeistä huomaa, miten paljon enemmän näyttäminen sisältää tietoa ja miten paljon monipuolisemman kuvan se antaa tilanteesta.

Näyttämistä on hyvä käyttää tekstissä pitkin matkaa: ihan yhtä lailla silloin, kun kuvaillaan ympäristöä, henkilöitä, maisemaa kuin tekemistäkin. 

Olen ymmärtänyt, että kertominen näyttämisen sijaan on yleinen sudenkuoppa. En ole ensimmäinen enkä taatusti viimeinen aloitteleva kirjoittaja, joka on tippunut tähän ansaan. Olennaista on, että tunnistaa tekstistään liian suorasanaisen kerronnan, ja osaa muuttaa tämän lukijaa hyödyttäväksi kuvailuksi.

On tietysti lukijasta kiinni, paljonko näyttämistä hän kaipaa. Itse olen lukijana melko kärsimätön ja hyppään helposti varsinkin pitkien luontokuvausten yli. En jaksa lukea kovinkaan montaa riviä kuvailua lintujen äänistä, hyvä jos yhtäkään. 

Varmaan siksi minun oli aluksi todella vaikeaa löytää itsestäni kuvailija. Toivottavasti edellä olevat esimerkit osoittavat, että jotain on tullut jo opittua.

Hidasta kerronnan tahtia 🐢

Kävin tässä keväällä Kirjan talon Ideasta käsikirjoitukseksi -kurssin, jossa lisäkseni moni muukin sai yhdellä tapaamiskerralla satikutia liiasta vauhdikkuudesta. Tämä oli oman oppimiseni kannalta yksi tärkeimmistä oppitunneista. 

Olin huomannut, että jokin tökki monen kurssikaverin tekstissä. En kuitenkaan osannut sanoittaa ongelmaa kunnolla. Kun kurssin opettaja otti esille kerronnan nopeuden, ymmärsin, mistä oli kyse. Ja kun näin ongelman muiden teksteissä, tajusin, miten minun piti muokata omaa tekstiäni. Minun piti hidastaa tapahtumien vauhtia radikaalisti ja antaa tapahtumille enemmän tilaa. 

Jos olet katsonut Game of Thronesin kaikki tuotantokaudet, tiedät, mitä tarkoitan sillä, että tapahtuu liikaa liian nopeasti. (Jos et, niin älä pelkää, en spoilaa mitään. 😊) 

Ainakin minulle iso osa sarjan viehätyksestä syntyi sen laajasta henkilögalleriasta ja siitä, miten kaikki ihmiset ja tapahtumat liittyivät jollain lailla toisiinsa. Jännitystä ja jännitteitä rakennettiin juonittelemalla ja puhumalla itsensä pois tiukoista tilanteista. Tämä kaikki kuitenkin puuttui kahdesta viimeisestä kaudesta, joissa keskityttiin saattamaan saagaa loppuun ja kerimään lankoja yhteen loppuhuipennusta varten. Enää ei ollut aikaa rakentaa kiinnostavia henkilöhahmoja tai henkilöiden välisiä suhteita. Sen sijaan jaksoissa matkustettiin hetkessä paikasta toiseen ja päätöksiä tehtiin nopeaa tahtia. Sarjasta tuli tylsä ja katsoin sitä ainoastaan siksi, että halusin nähdä, miten kaikki loppuu.

Miten sitten lähdin hidastamaan kerrontaa?

Ensinnäkin deletoin tekstistä kaiken epäolennaisen taustatiedon tai upotin sen napakasti johonkin sivulauseeseen tai vuorosanoihin.

Lue lisää 👉🏿 “Kertoisitko mulle, mikä on dialogin funktio proosassa?” “No, kyllähän mä kerron” 

Muutos näkyy erinomaisesti siinä, miten paljon asioita tapahtuu. Esimerkiksi ekan luvun ekassa versiossa käytiin läpi 

• henkilöhahmon saamat potkut 

• potkuihin johtaneet syyt

• rakkaustarina pomon poikaan

• punakaartin perustaminen

• punakaartiin liittyminen ja 

• joutuminen vankileirille.

Nyt olen versiossa 6 tai 7, jossa on liuskoja yhtä paljon kuin ekassa versiossa (Eli siinä, jonka luetutin esilukijoilla. Iso anteeksipyyntö teille näin jälkikäteen. Jouduitte lukemaan kamalaa sontaa.)

Viimeisimmässä versiossa tapahtuvat ainoastaan

• punakaartiin liittyminen ja 

• joutuminen vankileirille.

Olen siis hiljentänyt tahtia merkittävästi ja samalla keskittynyt kertomaan tarinan kannalta olennaisia asioita. Lisäksi olen tuonut tekstiin rutkasti kuvailua yllä olevien esimerkkien tapaan. 

Lue lisää 👉🏿Kirjoja, kirjoja, joka puolella sisällissotaa käsitteleviä kirjoja

Hyvä kirjoittaja ei aina ole hyvä kirjoittaja 🤔

Olen miettinyt, miksi minun oli niin vaikeaa oppia näyttämään ja hidastamaan kerrontaa. Yksi syy on varmaan se, että taustani on sisältömarkkinoinnissa ja asiatekstien kirjoittamisessa. Olen tottunut kiteyttämään tekstiä ja fokusoimaan mahdollisimman kirkkaaseen viestikärkeen. 

Lue lisää 👉🏿 Tekstiä kirjoitetaan lukijalle

Yksi esilukijani totesi, että ekan luvun alku oli asiatekstien kirjoittajan käsialaa. Viime aikoina asiatekstejä on tullut kirjoitettua melko vähän, ja olen voinut keskittyä etsimään omaa kaunokirjallista kieltäni ja ääntäni kaikessa rauhassa, ilman häiriötekijöitä. 

Ja se vasta on ollut jännittävä matka. Olin tätä projektia aloittaessani varma, että osaan kirjoittaa. En tuolloin ihan täysin ymmärtänyt, miten erilaista on kirjoittaa asiatekstiä ja proosaa. Kun bloggaajan tone of voice oli jo vuosia tullut selkäytimestä, oli tilanne proosan kirjoittajana ihan toinen. Onkin ollut hienoa tajuta, että olen alkanut vihdoin löytää oman ääneni myös kaunokirjallisuuden kirjoittajana. 

Olen nyt kirjoittamassa viimeistä lukua. Uskon, että olen oppinut aika paljon tässä matkan varrella. Ainakin nyt luvuissani tapahtuu huomattavasti vähemmän ja keskityn kuvailemaan henkilöiden tuntemuksia ja ajatuksia entistä tarkemmin. 

Toivottavasti voin jättää käsikirjoituksen suunnitelmieni mukaisesti esilukijoille jo tämän kuun aikana. Koska vasta heiltä saan lisää palautetta siitä, olenko oikeasti kehittynyt kirjoittajana vai kuvittelenko vain. 

Lue lisää 👉🏿 Miten kirjalle kirjoitetaan mukaansatempaava aloitus? ✨