Aikatauluja ja väliaikatietoja

Moni on kysellyt, millä mallilla kirjoitusprojektini on ja eteneekö se yhä. Täältä pukkaa nyt  väliaikatietoa siitä, missä mennään. 

Jäin pois päivätyöstäni syyskuussa 2020. Tuolloin annoin itselleni vuoden aikaa kirjoittaa romaani. Idea, juoni ja henkilöt, olivat jo olemassa. Olin kypsytellyt niitä mielessäni useamman kuukauden ajan.  

Jotta sapattivapaani ei hassaantuisi pelkkään lorvimiseen, itselleni aikataulun, jonka mukaan kirja olisi vuoden kuluttua valmis. Olen pyrkinyt noudattamaan tätä aikataulua viime kuukausien aikana ja olen onnistunut siinä melko hyvin. 

Kaiken kaikkiaan minulle on ollut paljon apua siitä, että olen tottunut proikkaroimaan ja johtamaan omaa työtäni. Täten osaan aikatauluttaa työni realistisesti ja niin, etten elä jatkuvassa adhoc-tilassa. Olen voinut pitää viikonloput vapaata eikä päivän tai parin löpöily välissä ole aiheuttanut katastrofia. Toisaalta aikatauluttaminen on tuonut tekemiseen hyvät raamit. Ilman niitä voisi kirja olla vielä alkutekijöissään. 

Kun aikataulutan tekemistäni esim. projekteissa, lähden miettimään aikataulua dediksestä käsin. Niin tein tälläkin kerralla. 

Koska sapattivuoteni loppuu syyskuussa, pitää käsikirjoituksen lähteä kustantamokierrokselle viimeistään elokuussa. Ja koska haluan luetuttaa kässäriä tätä ennen parilla esilukijalla ja muokata tekstiä heidän kommenttiensa pohjalta, pitää tekstin olla valmis kommentointiin kesällä. 

Olen laskeskellut, että varaan elokuun aikaa kässärin editoimiseen, ja täten se olisi sitten heinäkuun esilukijoilla. Jotta saan kässärin esilukijoille heinäkuun alussa, pitää sen olla valmis kesäkuussa. 

Minulla on siis enää vajaat kaksi kuukautta aikaa saada käsikirjoitus siihen kuntoon, että voin lähettää sen kommentoitavaksi.

Millä mallilla käsikirjoitus on?

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kässäri lähtee esilukijoille luettavaksi suunnitelmieni mukaan. Se tietysti vaatii, että pystyn keskittymään kirjoittamiseen tehokkaasti. 

Kässärissäni on (näillä näkymin) kahdeksan lukua plus prologi. Laskeskelin syksyllä, että jos pystyn kirjoittamaan yhden luvun kuussa, pitää aikatauluni hyvin. Suunnittelemani aikataulu meinasi tietysti pissiä alleen saman tien, kun tajusin, ettei minulla ollut tarpeeksi tietoa kirjoittamastani ajasta, 1910-luvusta. Jouduin käyttämään todella paljon aikaa siihen, että perehdyin kunnolla tuon ajan puheeseen, koteihin, ruokiin, musiikkiin… Puhumattakaan sisällissodasta, josta löytyy valtavat määrät sisältöjä. 

Lue lisää 👉🏼 Kirjoja, kirjoja, joka puolella sisällissotaa käsitteleviä kirjoja

Ja koska tarinani sijoittuu moneen aikaan ja paikkaan, niin olen joutunut (saanut!) tutustua todella monenlaisiin asioihin niin 1920-, 1940- ja 1960-luvuillakin. Ja vaikka itse olen syntynyt 1970-luvulla, ovat muistoni tuolta ajalta hatarat enkä 80-luvustakaan muista asioita kuin lapsen ja nuoren näkökulmasta. Olen siten käynyt välillä läpi myös näitä vuosikymmeniä. 

Lue lisää 👉🏼 Hyvä kirja vaatii hyvän taustatyön

Kirjoittaminen on onneksi nopeutunut sitä mukaa, kun olen päässyt lähemmäksi nykyaikaa. Esimerkiksi dialogi on syntynyt aika helposti, kun olen kirjoittanut omasta ajastani ja olen tuntenut sanonnat ja erilaiset rekisterit. 

Lue lisää 👉🏼 “Kertoisitko mulle, mikä on dialogin funktio proosassa?” “No, kyllähän mä kerron”

Nyt kirjasta on kirjoitettuna vähän päälle kuusi lukua kahdeksasta. Voi olla, että kirjoitan vielä jotain lukuja uusiksi – esimerkiksi ekan luvun olen kirjoittanut kokonaan uusiksi jo neljä kertaa. Tällä hetkellä olen siihen melko tyytyväinen. Toivottavasti tilanne jatkuu näin… 

Vaikka sanoin edellä, että kässärin pitää olla valmis kesäkuun loppuun mennessä, en missään nimessä oikeasti oleta sen olevan silloin täysin valmis.

Se on siinä vaiheessa niin valmis, mitä se voi olla minun jäljiltäni tällä aikataululla. Voisin toki hioa tekstiä vielä kuukausi- tai jopa vuosikaupalla, mutta en halua työskennellä niin. Haluan saada jossain vaiheessa aikaiseksi valmista, ja jotta siihen pisteeseen pääsee, pitää vain osata päästää tekstistä irti. 

Tämä ei tarkoita sitä, että aikoisin roiskaista esilukijoille keskeneräisen kässärin, johon pyydän heiltä parannusehdotuksia. Sehän olisi tosi väärin lukijoita kohtaan. He kuitenkin lukevat koko nivaskan ja antavat käyttöön aikaansa ja omaa osaamistaan. 

Lue lisää 👉🏼 Kirjoittajan pitää haluta palautetta ✍️

Sen sijaan lähetän heille sellaisen version, joka on mahdollisimman hyvä ja kirjoitettu niin kuin olen alun perin ajatellut kirjani kirjoittaa. 

Kuten olen aikaisemmin kertonut, perustuu kirjani tarina fragmentaarisuuteen, lyhyisiin väläyksiin eri ihmisten elämästä. Jotta voi kunnolla arvioida kokonaisuutta – kuten juonen toimivuutta ja henkilöhahmojen syvyyttä – pitää sukeltaa koko tarinaan. Eli lukea kokonaisuus. Vasta sen jälkeen on mahdollista arvioida koko kirjaa ja sen tasoa kunnolla. 

Tiedän, että tekemistä on paljon. Ja aina välillä huijarisyndrooma nostaa päätään. Esimerkiksi viime viikolla tuntui, että kaikki mitä kirjoitan, on aivan kuraa. Deletoin ehkä eniten tekstiä tähän mennessä ja olin aivan jumissa. 

Päätin sitten antaa itselleni pienen hengähdystauon tarinasta ja keskittyä muihin juttuihin. Niin kuin työnhakuun. 

Työnhaku mielessä 

Jep, olen tosiaan ollut sapattivapaalla kohta kahdeksan kuukautta. Ja aikaa työhön paluuseen on näillä näkymin enää reilu kolme kuukautta. Kääk. 

Olen tässä pitkin matkaa seuraillut avoimia työpaikkoja ja samalla miettinyt, millaiseen työhön voisin syksyllä haluta. 

Jos eläisin täydellisessä maailmassa, niin minulla olisi syyskuussa kustannussopimus valmiina ja tilauksessa uusi kirja. Kirjoittaisin sitä ja/tai editoisin tätä nyt työn alla olevaa ja tietäisin, että teksteilleni on tilausta. 

Täydellisessä maailmassa pääsisin tekemään myös muita kirjailijoille kuuluvia hommia: käymään puhujakeikoilla, edustamaan itseäni ja kirjaani sekä kouluttamaan. En ole siinä mielessä perinteinen taiteilijasielu, että tykkäisin aina olla itsekseni ja luoda uutta jossain korpimökissä. Haluan kohdata ihmisiä ja opin vuorovaikutustilanteista. Pidän vaihtelevista työpäivistä ja erilaiset tapahtumat & koulutukset toisivat yksinäisen kirjoitustyön vastapainoksi sopivaa säpinää. 

Täydellisessä maailmassa voisin edellä mainittujen lisäksi pysytellä vielä mukana jossain kivassa palkkatyössä. Tämä olisi jokin viestinnän ja/tai markkinoinnin homma, jota voisi tehdä 2–3 päivää viikossa. Olisin osa työyhteisöä, pysyisin kärryillä alan kehityksessä ja saisin sopivan annoksen sosiaalisia suhteita.

Maailma ei kuitenkaan ole täydellinen, joten todennäköisesti haen kokoaikaista työpaikkaa ja 

yritän puhua itselleni nelipäiväisen työviikon. Tiedän kokemuksesta, että jos työskentelen 40 tuntia viikossa, en jaksa kirjoittaa vapaa-ajalla yhtään mitään. Sanat yksinkertaisesti loppuvat kesken. 

Kaikki on kuitenkin vielä ihan auki eikä mistään ole varmuutta. Ei töistä eikä kirjani matkasta. 

Voi olla, että kässäriäni luetaan kustantamoissa ensi syksynä tai sitten vasta pitkän matkaa ensi vuoden puolella. 

Voi olla, että saan kohteliaan ja persoonattoman hylkäyskirjeen kaikista paikoista. 

Voi myös olla, että joku kustannustoimittaja tarttuu kässäriin ja antaa siihen parannusehdotuksia, jotka voivat auttaa tekemään siitä paremman. Ja lähden työstämään tekstiä uudestaan näiden ehdotusten pohjalta. 

Ja aina voi olla, että kässäri sujahtaa saman tien läpi kustannusohjelmaan.

Olen odotuksissani realistinen. Ani harva esikoisen kirjoittaja saa tekstiään saman tien läpi. Voin kuulua tuohon mitättömän pieneen osaan, mutta jos todennäköisyyksiä katsotaan, niin en kuulu. 

Lisäksi Suomessa on erittäin haastavaa elättää itsensä kirjailijana. Apurahojen hakeminen kuuluu työtehtäviin pitkin vuotta ja niistä kilpailevat myös tunnetut ja paljon julkaisseet kirjailijat. Kustannussopimus ei elätä pitkään. Siksi suurin osa kirjailijoista tekee myös muita töitä. Joku on äikän ope, toinen lakimies, ja muutama pääsee viisastelemaan telkkariin. (Sitä muuten minäkin voisin tehdä! 🤩)

Mitään ei kuitenkaan saa, jos ei edes yritä. Ja vaikka en koskaan saisi kirjaani julkaistua, olen ainakin saanut sen ulos systeemistäni. 

Ja siitähän tässä kaikessa on ollut kyse. Olen jaaritellut kymmeniä vuosia siitä, että haluan kirjoittaa kirjan. Muutaman kuukauden kuluttua olen tehnyt sen. Olen mielettömän onnellinen siitä, jos kirjan tarina jatkuu siitä eteenpäin. Ja toki olen pettynyt, jos näin ei käy. 

Mutta se on elämää se. Joskus kaikki menee suunnitelmien mukaan, joskus ei. Pitäkää peukkuja, että kirjani löytyy lähivuosina kirjakaupan hyllyiltä ja että pääsette lukemaan minulta useampia tarinoita. 

Lue lisää 👉🏼 Tekstiä kirjoitetaan lukijalle