Miksei editointi edisty? 🤓

Kuva: Pixabay

Aloitin työt syyskuussa ja sen jälkeen moni on kysellyt, miten kirja edistyy. Vastaus tähän on että edistyy mutta pienin askelin.

Teen nelipäiväistä työviikkoa ja pidän yleensä keskiviikon vapaata. Ajatus oli, että näin minulla on enemmän energiaa saattaa käsikirjoitus loppuun. 

Totuus on se, että joinain keskiviikkoina intoa kirjan edistämiseen piisaa mukavasti, aika usein taas ei. 

Vaikuttaa siis siltä, ettei keskellä viikkoa oleva vapaapäivä houkuttelekaan kirjoittamaan niin paljon kuin kuvittelin. Kässäri edistyy etanan nopeudella. Saan kirjoitettua muutaman rivin tai sivun ja harvemmin on sellainen olo, että tulipas ahkeroitua.

Olen tässä männä viikkoina miettinyt, että mistä kenkä puristaa. Olen löytänyt asiaan muutaman selityksen. 

1️⃣ Käytän vapaapäivänäni liikaa aikaa muuhun kuin kirjoittamiseen tai sen edistämiseen. 

Olen aloittanut keskiviikkoni kävelemällä keskustaan kehonhuoltotunnille ja siitä takaisin kotiin. Usein poikkean samalla reissulla muille asioille: kirjastoon, lounaalle, ostoksille. Huolehdin siis näinä päivinä omasta hyvinvoinnista ja hoidan monenlaisia juoksevia asioita, joita en ehkä muuten saisi tehtyä. Ihan hyviä asioita siis, mutta eivät edistä käsikirjoitusta.

Vaikka yritän käyttää kävelylenkin kässärin ajatteluun, tuppaavat ajatukset usein harhailla ties minne. Välillä tulee höpistyä puhelimessa. 

Koska aamupäivä on minulle yleensä skarpeinta aikaa, ei iltapäivällä oikein tahdo olla intoa tehdä mitään. Kirjoitustyökin etenee laiskasti, kun flow-tilaan pääseminen takkuilee tai sitä ei löydy. 

Jostain syystä viikonloppuisin ei ole yhtä vaikeaa eli saan kirjoitettua eniten lauantaisin ja sunnuntaisin. Osaan ottaa silloin paremmin aikaa kirjoittamiseen ja flow’kin löytyy hitusen helpommin. Olisiko siinä kyse jostain oman mielen vinoumasta, jonka mukaan viikonlopun päivät ovat pidempiä? 

Lue lisää 👉🏼 Miten writer's block selätetään?

2️⃣ Kässäri on siinä vaiheessa, ettei sen edistäminen motivoi. 

Olen nyt kirjoittanut kirjan kertaalleen valmiiksi ja saanut siitä palautetta esilukijoilta. Palaute oli melko yhdenmukaista, ja minulle oli melko selvää, mitä pitää muokata toisella kirjoituskierroksella. 

Nyt editointi ei kuitenkaan edisty niin kuin haluaisin. 

Tuntuu jotenkin tosi vaikealta tarttua mihinkään. On niin monta lukua, ja kaikkia pitäisi muokata jossain määrin. Mitä enemmän olen saanut tekstiin välimatkaa, sitä selkeämmin sen puutteet näkyvät. 

Tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin kirjoitettu teksti tuntuu huonolta ja välillä ajattelen, että melkein koko käsikirjoitus pitäisi kirjoittaa uudestaan. Näin ei todennäköisesti ole, vaan minun pitäisi löytää ne kohdat, jotka vaativat eniten muokkaamista. 

Olen ymmärtänyt, että editointivaiheessa mitataan kirjailijoiden kestävyyttä. Se vaatii ihan erilaista kestävyyttä ja toiston hyväksymistä kuin ekan version kirjoittaminen. Ekan kirjoitusrundin aikana on helppoa ja mukavaa lasketella tekstiä, kun on vielä innoissaan tarinastaan ja pääsee luomaan kokonaan uutta. 

Tokalla (tai kolmannella tai whatever) kierroksella joutuu sitten pyörimään samoissa tylsissä ympyröissä, kun oikeasti haluaisi jo kirjoittaa jotain ihan uutta. Ja kun olen jo kirjoittanut ekan luvun kuusi kertaa, ei enää huvittaisi yhtään junnata sen parissa. 

Lue lisää 👉🏼 Palaute pakottaa miettimään omaa tekstiä uudestaan

3️⃣ Kyseenalaistan työni laatua (liikaa?).

Olen viime aikoina kyseenalaistanut esimerkiksi käsikirjoitukseni kerrontatapaa. Vaikuttaa siltä, että minun pitää tehdä isoja muutoksia ainakin osaan luvuista. Mikä tietysti ärsyttää, kun ne ovat aikaisemmin tuntuneet toimivan.

En tiedä oikeita termejä (jos sinä tiedät, niin kerro ihmeessä!), mutta kyse on siitä, miten tarkkaa kerrontani on. Nyt se ei ole tasapainossa, vaan kerronta on paikoin hitaampaa, paikoin nopeampaa. Lisäksi osa luvuista kertoo lyhyestä aikajaksosta, esim. yhdestä illasta, ja osa taas pidemmästä, esim. kuukausista tai viikoista. Eri lukujen pituus on kuitenkin aika lähellä toisiaan. 

Tässä pari esimerkkiä valaisemaan, mitä tarkoitan. Seuraavien neljän rivin aikana ehditään kulkemaan kilometrejä ja aikaa kuluu ennemmin tunteja kuin minuutteja. 

He pyrkivät etenemään mahdollisimman rivakasti, eivät puhuneet paljon, vaan keskittyivät välttämään meteliä. Vaikka takaa-ajajista ei ollut mitään merkkejä, nielaisivat he kaikki turhat sanat. Tulituksen äänet vaimenivat sitä mukaa, kun he etenivät metsässä. Lopulta he uskaltautuivat pysähtymään pienelle aukiolle. Liisa kaivoi repusta lasipullon.

Tässä taas viisi riviä kattaa ripsivärin laittamisen kahteen silmään, eli jokusen minuutin. 

“Hetki menee vielä”, Minna vastasi ja levitti ripsiväriä keskittyneenä. Purkka oli lentänyt jossain välissä roskiin ja vaaleanpunainen kielenpää vilkkui hampaiden välistä. Maija yritti olla räpäyttämättä, mutta silmä räpsyi paniikissa koko ajan enemmän. Minna putsasi pumpulipuikolla väriä vuorotellen silmän ylä- ja alapuolelta. Lopulta se oli valmis ja katsoi Maijaa arvioiden. Lisäsi vähän jotain poskien alapuolelle ja asetteli vielä hiuksia. 

Olen tällä hetkellä vähän avuton tekemään valintoja, mitä kohtia erityisesti pitää muokata raskaalla kädellä. Ilmoittauduin yhdelle kirjoituskurssille, jonka aiheena on nimenomaan editointi, mutta toistaiseksi en ole saanut sieltä kaipaamaani apua. 

Yritän nyt kuitenkin saada työstettyä kässäriä eteenpäin. Yksi esilukijani on ilmoittanut olevansa valmis lukemaan myös seuraavan version, joten sieltä ainakin on apua luvassa – sitten joskus, kun pääsen sinne asti. 

Lue lisää 👉🏼 Suurimmat syntini proosan kirjoittajana – ja miten olen päässyt niistä eroon?

4️⃣ On vaikeaa motivoida itseään, kun tavoitteen saavuttaminen ei ole varmaa. 

Veikkaan, että kirjoittamisessa olisi enemmän mieltä, jos minulla olisi kustannussopimus. Tai siis varmasti olisi. Ensinnäkin minulla olisi silloin apunani kustannustoimittaja, joka ohjaisi minua oikeaan suuntaan ja jonka kokemukseen ja asiantuntemukseen voisin luottaa. 

Lisäksi minulla olisi aikataulu, jonka sisällä pitäisi olla valmista. Harvemmin mikään muu motivoi yhtä hyvin kuin selkeät dedikset. Nyt on vain minun itseni luoma aikataulu, joka ei vaikuta keneenkään muuhun kuin itseeni. Kukaan muu ei kysele kässärin perään siksi, että sen pitäisi olla valmis johonkin tiettyyn päivään mennessä. 

Vaikka toissijainen tavoitteeni on saada kirja kirjoitettua, on ensisijainen maali kustannussopimuksessa. Jos en saa sitä, on koko työ tavallaan ollut turhaa. Kustannussopimus kuitenkin kiiluu mielessäni koko ajan. 

Lue lisää 👉🏼 Prokrastinoitko sinäkin? 🦥

5️⃣ Aikatauluni ei ole realistinen. 

Olen miettinyt, että miten realistinen asettamani aikataulu on ollut. Alun perin ajattelin, että käsikirjoitus olisi tässä vaiheessa kustantamokierroksella. Silloin en ymmärtänyt, miten paljon aikaa taustatyö vaatii ja miten paljon on mennyt aikaa oman äänen löytymiseen. Ei ole ollut helppoa päästä sisään kaunokirjallisen tekstin kirjoittamiseen. 

Olen kuitenkin ollut aika optimistinen kässärin edistymisen kanssa ja kun työpaikka varmistui, venytin aikataulua loka-marraskuulle. Nyt… noh, jos saan kässärin valmiiksi tänä vuonna, niin olen tyytyväinen. 

Välillä tuntuu, että urakkaa on vielä ihan liian paljon. Kun aikaa omien henkilöhahmojen miettimiseen ei enää ole tuntikausia, jumittavat aivot pitkään samoissa asioissa. 

En jostain syystä osaa priorisoida, mihin lukuun minun pitäisi keskittyä milloinkin. Tämä on ihmeellinen ongelma, koska asiassa ei pitäisi olla mitään vaikeaa. Sen kun keskittyy lukuun kerrallaan, niin kuin tähän astikin. Kaipa ajatus liittyy jotenkin siihen, että kun kirjoitusaikaa on merkittävästi entistä vähemmän, niin pitäisi saada paljon enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa. Vaikkei homma tietenkään niin mene. 

Voi olla, että olen fiksoitunut liikaa tiettyihin deadlineihin. Tämä juontaa todennäköisesti työtaustastani, jossa dedikset olivat tapa jäsennellä ja priorisoida työntekoa. Ehkei kaunokirjallisuutta voi luoda samalla intensiteetillä kuin asiatekstejä. Tai en minä tiedä, ehkä voikin. 

Oli syy takkuiluun sitten missä vain, tai vaikka kaikissa edellä mainituissa (kuten ajattelen), niin arvostan kaikkia kirjailijoita, jotka kirjoittavat kirjansa päivätyön ohella. On ihan eri asia viettää kaiket päivät oman tarinan maailmassa kuin varastaa vapaa-ajasta pätkiä kirjoitustyötä varten. 

Vaikka editointi ei edisty ihan suunnitelmien mukaisesti, tapahtuu onneksi koko ajan jotain. Henkilöhahmot syventyvät, kerronta tasapainottuu ja rakenne muotoutuu. Ja kaikesta marinasta huolimatta uskon yhä, että käsikirjoitus valmistuu tämän vuoden aikana. 

Jos näin ei käy, pitää vaan opetella ajattelemaan samoin kuin eräs viisas ihminen, joka sanoi tässä ihan vähän aika sitten: “Lopulta kukaan ei muista, valmistuiko kässäri nyt vai puoli vuotta myöhemmin.” Ja se on muuten vissi. 

Lue lisää 👉🏼 Tiedä mistä – ja miksi – kirjoitat!