Uutta kohti 🚀
Tämä postauksen kirjoittaminen on samaan aikaan haikeaa ja riemuisaa. Tässä kuussa tulee vuosi siitä, kun aloitin kirjani kirjoittamisen ja se tarkoittaa, että sapattivuoteni alkaa olla lopussa ja olen taas uuden edessä.
Annoin viime syksynä itselleni vuoden aikaa kirjan kirjoittamiseen. Tavoitteenani oli, että minulla olisi uusi työpaikka syys-lokakuussa. Nyt tuo tavoite on saavutettu! Uusi työpaikka on löytynyt ja ensi viikolla alkaa perehdytys. 🥳
Paikka on ainakin paperilla kaikkea, mitä toivoin ja kirsikkana kakun päällä teen nelipäiväistä työviikkoa, mikä lupaa aikaa ja energiaa myös kirjoittamiselle. Olen todella innoissani uudesta työstä ja olen naputellut kännykän muistiinpanosovellukseen jo vaikka mitä ajatuksia ja ideoita. Siitä huolimatta olo on samalla kaksijakoinen, sillä ilon rinnalla kulkee mukana myös vähän kaihoa.
Sapattivuosi tarjosi mahdollisuuden kehittyä kirjoittajana
Lue lisää 👉🏼 Miten writer's block selätetään?
Vuosi on mennyt hurjaa vauhtia ja tuntuu siltä, ettei tässä ole mitenkään voinut kulua niin pitkää aikaa. Muistan vielä hyvin, miltä tuntui luoda ensimmäiset Trello-boardit ja tehdä listaa luettavista kirjoista ja katsottavista leffoista.
Lue lisää 👉🏼 Tunteiden mylläkästä työkaluihin ⚒️
Mutta niin se meni, vuosi lukemisen ja kirjoittamisen maailmassa. Vuosi, jolloin oli aikaa kävellä ja miettiä tuntikausia omia henkilöhahmoja ja heidän tarinoitaan. Vuosi, jolloin ei ollut kiire minnekään.
Sen lisäksi, että sapattivuosi oli kaikin puolin mukavaa arkea, opetti se paljon sekä kirjoittamisesta että itsestä.
Olen aina osannut kirjoittaa. Olen kirjoittanut vuosia työkseni, joten handlaan kyllä kieliopin ja tarinankerronnan. En siten epäillyt hetkeäkään, ettenkö osaisi kirjoittaa myös romaanin kässäriä. En kuitenkaan arvannut, miten vaikeaa olisi päästä sisään kaunokirjallisen kerronnan maailmaan. Kuten ihan ekan luvun ekaa versiota kommentoinut esilukija totesi, “näkyi tekstissä selvästi asiakirjoittamisen tausta”. Ja niin todellakin näkyi.
Lue lisää 👉🏼 Kirjoittajan pitää haluta palautetta ✍️
Tuon jälkeen on tullut käytyä pari kirjoituskurssia, jotka ovat opettaneet todella paljon niin henkilöhahmojen rakentamisesta, dialogista kuin toimivista aloituksista. Uskon, että olen oppinut näiden kurssien ansiosta kirjoittamaan 10 kertaa paremmin kuin jos en olisi osallistunut niihin. Siten kursseihin sijoitetut rahat ovat maksaneet itsensä takaisin moninkertaisesti tarpeellisen uuden tiedon ja itseluottamuksen muodossa.
Sen lisäksi, että olen oppinut omista vajavaisuuksistani kirjoittajana + kirjoittamaan paremmin, olen oppinut myös ammatillisesta itsestäni.
Lue lisää 👉🏼 Suurimmat syntini proosan kirjoittajana – ja miten olen päässyt niistä eroon?
Joskus unelman eläminen ei olekaan unelmaa
Päätin jo sapattivuoden alussa, että käytän ajan hyväkseni miettimällä myös, mitä haluaisin tehdä sen jälkeen. Olin aina ajatellut, että haluan kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Maistettua sitä hommaa tovin (tosin palkatta), tulin siihen tulokseen, ettei se ehkä kuitenkaan olisi niin herkkua kuin kuvittelin.
Olen sosiaalinen ja haluan jutella ja jakaa ajatuksia muiden ihmisten kanssa. Vaikka minulla on paljon ihania ystäviä, olen kaivannut lisäksi myös työyhteisöä. Enkä mitä tahansa yhteisöä, vaan sellaista, jossa kokisin olevani vertaisteni joukossa. Ja jolta voisin oppia lisää ja joka saisi minut innostumaan omasta työstäni.
Veikkaan, että jos olisin jäänyt vapaaksi kirjoittajaksi, olisi maailmankuvani supistunut ja olisin jonkin ajan kuluttua nähnyt enää oman pienen kuplani. En olisi ymmärtänyt muunlaista työelämää tai mitä tulevaisuuden työelämä meiltä tulee vaatimaan. Suoraan sanottuna pelkäsin, etten muutaman vuoden kuluttua enää edes olisi voinut palata työelämään, vaikka olisin sinne halunnutkin. Siksi halusin takaisin työelämään, jossa tapahtuu koko ajan ja jossa voin kehittää itseäni toisella tavalla kuin fiktion kirjoittajana.
En kuitenkaan halua uhrata työn alttarille koko muuta elämääni. Tykkään nähdä kavereita, tykkään lukea ja tykkään käydä ryhmäliikuntatunneilla. Lisäksi minulla on vielä toistaiseksi kaksi kotona asuvaa lasta, joille haluan tarjota muutakin kuin stressaantuneen äidin. Minulla on siten yllin kyllin tekemistä myös työn ulkopuolella.
Nelipäiväinen työviikko onkin minulle täydellinen asia. Voin jatkaa kirjoittamista, koska aivoissani riittää siihen kaistaa. Kässärini ei tietenkään etene niin nopeasti kuin se olisi edennyt ilman työllistymistä. Mutta olen itse luonut omat aikatauluni ja dedikseni ja voin itse myös muokata niitä.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, käyvät aivoni muutaman ekan työviikon ajan ylikierroksilla. Tämä tarkoittaa, etten todennäköisesti pysty kirjoittamaan ainakaan mitään pitkiä pätkiä.
Onneksi minulla on takataskussa pari takuulappua.
Ensinnäkin on kevään kirjoituskurssista mukaan tarttunut palautepiiri, jonka kanssa tapaamme videoyhteydellä kerran kuussa. Näitä tapaamisia varten minun pitää tuottaa uutta tekstiä, mikä motivoi tekemään hommia vähintään neljän viikon välein.
Lisäksi ilmoittauduin Tampereen seudun työväenopiston Tekstitohtori-kurssille, jossa keskitytään “proosatekstien dramaturgisen korjaamisen ja editoinnin saloihin”. Vaikka kuvaus on vähän hämärä, niin uskon kurssista olevan apua oman kässärin työstämisessä.
Onneksi kässäri on jo melko hyvällä mallilla. Vaikka minulla oli kesäloman jälkeen aika paljon käynnistysvaikeuksia, on se edennyt vähän kerrallaan. Käytännössä syvennän henkilöhahmoja ja luon enemmän yhteyksiä tapahtumien välille. Lähinnä hienosäätöä, joka ei vaadi mitään isoja muutoksia.
Olen aina tykännyt syksystä (lähinnä vain) siksi, että se on ollut uuden alku. Varsinkin opiskeluajoilta jäi syksystä hyvä fiilis: silloin sai aina eteensä uuden opinto-oppaan, josta pääsi napsimaan uusia kursseja. Tämä syksy on uuden alku monella tavalla, ja odotan jo innolla, mitä kaikkea se tuo tullessaan.
Lue lisää 👉🏼 Tiedä mistä – ja miksi – kirjoitat!
Kommentit
Lähetä kommentti